Titta kertoo kokemuksistaan Nuku yö ulkona tapahtumasta

"Olin ensimmäistä kertaa mukana Venlojen Vaelluksen Nuku yö ulkona-tapahtumassa. Sain tietoa tästä tapahtumasta sekä muutenkin Venlojen toiminnasta hyvältä ystävältäni, joka on ollut mukana Venlojen toiminnassa jo aikaisemmin. Minut sai innostumaan mukaan, koska nautin luonnossa liikkumisesta sekä patikoimisesta. Olen vasta alkumetreillä retkeilyn suhteen ja ajattelin, että Venloihin liittyessä pääsen osalliseksi ryhmään, jossa toisetkin pitävät luonnossa liikkumisesta sekä saisin uutta tietoa liittyen vaeltamiseen. Minua innosti myös se, että saisin tutustua uusiin ihmisiin, jotka ovat kiinnostuneita luonnon rauhasta sekä liikkumisesta luonnossa.


Pidin tapahtumassa eniten siitä, että ryhmä oli mukavan pieni, niin oli helpompaa tutustua ryhmäläisiin. Patikointi oli todella mahtavaa ja turvallista kokea pienessä ryhmässä. Patikoinnin aikana Venlojen vaelluksen oppaat osasivat hienosti antaa vinkkejä, miten voimme luonnon keskellä rauhoittaa mielemme ja hiljentyä kuuntelemaan ympärillä olevaa luontoa. Illalla kuun valossa, usvan keskellä oli melontaa. Se oli todella vaikuttava kokemus.

Venlojen vaelluksen oppaat olivat mahtavia tyyppejä, jotka osasivat hyvin ”pudottaa” tähän hetkeen. Sain viikonlopun aikana lisää voimia arkeen. Tuhannet kiitokset oppaille ja muille ryhmäläisille. Jatkossakin aion osallistua Venlojen vaelluksen toimintaan. Olen kiitollinen, kun olen päässyt näin mukavaan toimintaan mukaan.

Suosittelen kaikille naisille, jotka hiukankin ovat kiinnostuneita liikkumaan luonnossa. Hienoa myös, että jos ei ole facebookissa, niin Venlojen vaelluksen infoa saa myös sähköpostilla kuukausikirjeenä.

Reissusta jäi erittäin lämmin mieli….vieläkin kun muistelen reissua, niin hymy tulee huulille.

Viikonlopusta kiittäen,

- Titta