fbpx

Venlojen vaelluksen neljäs iltavaelluskohde 5.10. palauttaa meidät takaisin alkuun. Lokakuussa lähestymme PyKaPo:a nyt Turun puolelta Katariinanlaaksosta käsin. Katariinanlaakson elämykselliset lehtometsät, Rauvolan pitkokset merenrannan läheisyydessä ja Vaarniemen lehtometsä johdattaa meidät PyKaPo:n läntiseen päähän. Käymme vielä laavulla fiilistelemässä ja keskustelemassa teeman mukaisesti retken suunnittelusta.

Matkaa viimeiselle iltavaellukselle kertyy noin 7 km ja vaihtelevan maastomuodon ansiosta aikaa kuluu kaksi ja puoli tuntia. Puolessa välissä halukkaat voi kavuta näköalatorniin, mistä on hieno näkymä mm. koko Turkuun, Raisioon, Naantaliin ja Paraisille. Illan vaelluksen aikana keskustelemme paljon mitä retken suunnittelussa olisi hyvä huomioida ja minne Venlat vaeltaa jatkossa. Samalla päätämme syksyn iltavaellukset ja sinulla on mahdollisuus saada vastauksia syksyn aikana heränneisiin kysymyksiin.

Venlojen Vaellus Talviuinnin pikaopas

Venlojen vaelluksen Tanjan vinkit talviuintiin

  • Reppuun mukaan: uikkarit (bikinit toimivat myös), pyyhe, pikkupyyhe lattialle pukkariin on pikantti deluxe –lisäys. Laudeliinaa käytetään harvemmin. Saunassa ollaan uikkarit päällä.

  • Vettä kuluu yllättävän runsaasti. Ota mukaan kaksi pientä tai yksi iso vesipullo.

  • Pukeudu lämpimästi. Mieluummin liikaa vaatetta, kuin liian vähän. Kroppa on hyvä pitää lämpimänä ennen ja jälkeen talviuinnin.

  • Yleisemmin talviuinti aloitetaan ja päätetään dippauksella eli nopealla kastautumisella ja sitten rauhalliseen tahtiin saunan lauteille.

  • Itse suosin kolmea uinti- taikka pulahduskäyntiä. Aina välissä mennään saunaan ja nautitaan vettä. Veden juontia kannattaa jatkaa vielä kotosalla.

  • Voidaan myös aloittaa saunalla ja päättää saunaan. Itsensä kuuntelu on sallittua ja jopa suotavaa.

  • Huopahattuja tms. päähineitä näkee useasti talviuimareilla. Pään kautta haihtuu kovasti lämpöä ja päähineen käyttö voi tuntua mukavalta. Itse olen kovallakin pakkasella avopäin, vaikka pipotta en muuten talvella ulkona kulje.

  • Paljain jaloin voi hyvin harrastaa talviuintia. Itse teen niin, ellei välimatka saunasta pulahtamaan ole liian pitkä. Avantotossut tai -sukat tuovat ainakin pitoa siirtymiseen.

  • Voit kokeilla myös crocksien tms. käyttöä sauna- ja siirtymäjalkineina.

 

Näillä vinkeillä pääset hyvin alkuun. Tervetuloa mukaan. venlojen vaellus tanjan talviuinti pikaopas

 

 

Venlojen lajikokeilut

 

venla-kalenteri-2017

Venla kalenteri 2017

 

KLIKKAA TÄSTÄ VUODEN 2018 KALENTERIIN

 

Tammikuu

 

Helmikuu

 

Maaliskuu

 

Huhtikuu

 

Toukokuu

 

Kesäkuu

  • 2.6. Venlan nimipäivä
  • 17.6. Suomen luonnonpäivä, Rakastu kesäyöhön

 

Heinäkuu

 

Elokuu

 

Syyskuu

 

Lokakuu

 

Marraskuu

 

Joulukuu

  • 3.12. Päivävaellus - Pirttimäen ulkoilualue, Espoo.  (Ilmoittautuminen)
  • Talviuintia - seuraa Facebookia
  • Sään salliessa lumikenkäilyä - seuraa Facebookia

 

Syksyn päivämäärät ja tapahtumat tarkentuvat koko ajan.

 

VUODEN 2018 ALUSTAVA KALENTERI